Blogin lukijat

perjantai 26. lokakuuta 2012

Synttärini ja viimeinen postaus.

Terve pitkästä aikaa!
Ajattelin nyt synttärinäni kirjoittaa vähän tänne, kun on melkein 7000 kävijää (6745). Ajattelin kysyä, miten menee? Täällä ainakin sataa lunta. Nyt on Panfussa ja Olokossa on tänään Kultapäivä. Ei kai enään sen kummempaa. Tämä on, kuten otsikosta huomaa, viimeinen postaus, jonka varmaankaan ikinä kirjoitan. Kommentteihin varmaan saatan vastata, mutta en ainakaan suunnittele kirjoittavani enään postauksia.
                                                     Terveisin, KahviKaveri.
PS: Lopussa alkoi itkettää... :,(

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lorax lähti Panfusta maailmaansa

Terve taas!
Keskiviikkona Panfussa Eloise oli saanut puunlatvat värjättyä, joten niihin tarvitsi rungot. Puihin hankitaan rungot Horst Herringilta. Horst antaa niitä kuitenkin vain, jos saa tarpeeksi monta pistettä pelissä Fish'n' Fish. Kun on saanut aina yhden rungon, se täytyy istuttaa.
Puut istutetaan klikkaamalla niitä varastossa ja odottamalla hetki. Tämä täytyy toistaa viisi kertaa. Tarvittavien pisteiden määrä kuitenkin toki muuttuu.
Palkinnoksi saa viisi värikästä peruukkia, jotka näyttävät niiden puiden latvoilta.
Ensi keskiviikkona pääsee sitten Loraxin maailmaan.
Tassuttain, KahviKaveri

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Kuopasta tuli Lorax!

Terve taas!

San Franpanfussa olleesta kuopasta tuli tänään Lorax.


Hän on täällä pyytämässä apua siihen, että siellä, mistä hän on, kaikki puut ovat kadonneet. Hänelle pitää kasvattaa hattaramaisia, värikkäitä ja tuuheita puita. Niihin tarvitsee apua Eloiselta apua; ensin hänelle pitää tuoda maaleja Pandalagelolta Linnan tansissisalista.


Maalit vietyä Eloise maalaa puut ja maalin kuvumisessa kestää, joten pitää palata keskiviikkona San Franpanfuun puhumaan hänelle. Palkkioksi jo nyt sai taustan, jossa näkyy hattaramaisia, värikkäitä ja tuuheita puita.


Tassuttain, KahviKaveri

PS.Tänään on Kultapäivä ja Tasokone toimii.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Huomenna on Kultapäivä!

Terve taas!

Panfussa ja Olokossa on huomenna Kultapäivä, eli kaikki saavat käyttää Kultapaketin ja kaikkien tasojen ominaisuukasia koko päivän!

Panfussa muuten nyt San Franpanfussa on outo aukko:
Tassuttain, KahviKaveri
PS.Mitä Panfussa tapahtui keskiviikkona? Missasin sen kokonaan...

PPS.Oloko haluaa voita ja voittajaryhmä on taas Deika

PPPS.Sori, kun en ole paljon kirjoitellut!

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Hautovatko Pandat pääsiäismunia?

Terve taas kaikki!

Viidakossa olevaa pääsiäismunaa pitää hautoa... Mutta miksi tulipieruilla? No, kuitenkin sitä haudataan ja sen sisältää tulee jotakin. Se pääsiäismuna lämpiää tulipieruilla, kunhan niitä piereskellään tarpeeksi monta kertaa. Lämmön näkee samankaltainen lämpönittarin avulla, kuin lumiukko sulattaessa oli.

Tassuttain, KahviKaveri

PS. Tänään toimii Tasokone!


tiistai 3. huhtikuuta 2012

Panfun tulevia juttuja:

Terve!
Ajattelin laittaa tulevista Panfun jutuista, joista tuli sähköpostiin:
Panfuun on siis tulossa Lorax (elokuvasta Lorax) pyytämään apua. Hänelle pitää kasvattaa nimittäin puita, koska sieltä mistä hän on kotoisin, kaikki puut ovat kadonneet. Palkintona pääsee vierailemaan hänen maailmaansa.

Toseksi on tulossa vaatteita ja kalusteita nousevan auringon maasata, Japanista. Kuvan perusteella ainakin on tulossa samurai- ja geisha-asuja.

Tassuttain, KahviKaveri

Uusia kalusteita!

Terve taas!

Panfussa sekä Olokossa kuvastoihin on tullut uusia kalustaeita. Panfussa niiden teemana on häät ja Olokossa teemana on jäätelö. Nam! Tässä kuva
Melko hienoja!

Tassuttain, KahviKaveri

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Muna on maalattu!

Terve!
Viidakossa oleva jättimäinen pääsiäismuna on saatu maalattua! Sitähän piti heittää jokainen päivä 50000 vesi-ilmapallolla. Tämmöinen siitä tuli:
Aika oudot kuviot, mutta silti melko hieno, eikös?
Toinen asia oli, että tein videon, jossa kerron mun sovelluksesta:

Voit myös ladata sen tästä:


Tassuttain, KahviKaveri

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Tänään on Earth Hour!

Terve taas!
Tänään kello 20.30 alkaa Earth Hour, eli valot sammutetaan tunniksi ilmaston puolesta. Sammuttakaa tekin valot silloin!
Panfusta mulla oli muuten eiliseltä kuva:
Tassuttain, KahviKaveri

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Jättimäinen pääsiäismuna!

Terve taas!

Panfussa Professori Bookworm on kehittänyt jättimäisen pääsiäismunan, joka on nyt Viidakossa.

Sitä pitää heittää vesi-ilmapalloilla jokainen päivä, jotta munan pinnassa oleva läpinäkyvä väri tulisi näkyväksi. Jokainen päivä siihen pitää heitää viisikymmenttätuhatta vesi-ilmapalloa.

Kuitenkin,

Tassuttain, KahviKaveri